black and white

Kun tapasin sinut, niin nopeasti huomasin sen, kuinka paljon sinäkin muistutit erästä fiktiohahmoa, jonka olen itse kirjoittanut eläväksi. Olit kova ja vahva ja paha, kaikkea sitä, mitä olin halunnut tavata enkä ollut aiemmin löytänyt. Läpeensä paha, kova sydämestä. Olit kaikki lapsuuden fantasiani siitä, että minulla olisi täydellinen leikkitoveri, jonka kanssa saa painia ja riehua ja elää. Olit fantasiani siitä, että joku kävelee rinnallani tasa-arvoisena, oman arvonsa tietävänä, vahvana ja kovana. Kun sanoit, että tuntuu, kuin oltaisiin tunnettu aina, niin tunsin samalla tavalla. Ja kun sanoit, että tuntuu kuin sulaisit kanssani yhteen, ajattelin samalla tavalla. Kun ajattelit, niin ajattelin samaa ja kun puhuit väsyneenä, niin jatkoin lauseesi loppuun, jotta sinulle jää enemmän voimia taistella väsymystä vastaan. Kerran ihan pienen hetken ajattelin katsoessani kaulaasi, kun haukoit henkeä, että olet vaimoni.

Silti en rakastunut sinuun, olin pahoillani siitä.

Nyt kun löydän tämän, sinun paidan, joka on identtinen omani kanssa, on siinä yksi ero kuitenkin. Sinun omasi oli valkoinen, minun omani on musta.

Huomenna teen sinun valkoisestani minun omaani. Sillä sinä olit minun, minun ajatukseni, minun ainoa oikea identtinen sisareni, jota olin aina etsinyt.

Sinä olit mielikuvitukseni ja sen puute.

Kaikki mikä oli sinun, on nyt minun. Ja sinä saat pitää kaiken, mitä sinulle jätin.

Annan kaiken anteeksi, vaikka paitasi täälläolo on rikkomus sopimuksesta, että sinä olet valkoinen ja minä musta, että sinä ja minä ollaan aina yhdessä, aina.

Annan sen anteeksi, annan kaiken anteeksi, aivan kaiken.

Minä jatkan nyt.... katsomatta taakseni.